Pääsiäinen (hepreaksi: pesah, latinaksi: pascha, kreikaksi: Πάσχα, Pascha, Ανάστασις, Anastasis, venäjäksi: Пасха, Воскресение Христово, Pasha, Voskresenie Kristovo) eli Kristuksen ylösnousemuksen juhla on ortodoksisen kirkon suurin juhla. Se ei varsinaisesti kuulu ns. 12 suuren juhlan joukkoon, vaan on niitäkin suurempi, juhlien juhla.

Pääsiäisenä kaikki ortodoksit tervehtivät toisiaan pääsiäistervehdyksellä:

Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!

Syyrialaisten mystikkojen opetuksia pääsiäisenä - kuolema on voitettu



Aadam nousee Golgatasta

Kovin surullinen oli elämän puu nähdessään Aadamin katoavan luotaan. Hän vajosi neitseelliseen maahan ja hautautui, mutta nousi ja tuli esiin Golgatasta. Ihminen, kuin jahdattu lintu pakeni oman sijansa suojiin. Mutta nyt vainoajaamme vainotaan, ja kyyhkyset, joita jahdattiin, riemuitsevat paratiisissa.

Tervehdys kuoleman voittajalle

Ole tervehditty, oi valtias,
joka laskeutui tuonelaan jokamiehen tietä,
sillä Hän avasi tien ihmiselle,
jotta tämä voisi matkata pois kuolleiden asuinsijoilta.
Ole tervehditty, oi haudattu,
jonka kuolema nieli Hänen siitä turmeltumatta.
Ole tervehditty, oi ruumiillinen,
jonka ruumiillinen maja ei jäänyt mätänemään.
Tervehdys atleetille,
joka lähti mittelöön vahvan kanssa;
vahva luuli Hänen jo kaatuneen,
mutta Hän löikin tuon vahvan ja nosti omansa ylös.
Hän kaatui niin kuin tahtoi,
ruumiissaan ja sielussaan,
niiden tähden, jotka olivat velkaa.
Hän nousi ja virkosi,
nostaen ruumiin ja vapauttaen sielun.
Tämä tähtäimessään Hän lähti taisteluun väkevän kanssa,
vapauttaakseen voitollaan kansansa kahleista.
Kuolemalla kaikkeuden elävöittäjä kukisti kuoleman.

Siellä missä kuolema luuli orjuuttaneensa ihmisen,
se itse tulikin nöyryytetyksi.
Kuolemalla Aadam ja hänen lapsensa sinetöivät orjuuden kahleen,
kuolemalla tämä Aadam vapautti Aadamin lapsineen.
Niin kuoli kuolevainen, toinen Aadam ensimmäisen tähden;
niin nousi Aadamin poika,
antamaan elämän isälleen ja tämän jälkeläisille.
Niin kuoli ruumiillinen, hengen mittaama ja muovailema,
niin Hän myös nousi ja virkosi,
sen saman Taiteilijan voimasta,
joka Hänet purki ja kokosi.


Oi Golgatan ihmettä

Oi Golgatan ihmettä,
jonka kuolevainen on saanut pukea sanoiksi:
ristiin kiinni lyöty ruumis
avasi tien Eedeniin.
Oi kuollutta, jonka kuolema julistaa
ylösnousemuksen ja elämän poisnukkuneille!
Oi puun päähän kiinnitettyä,
joka irrottaa synnin siteet!



Miksi ylösnousemus tapahtui sunnuntaina?

Kaikkiviisas ja kunnioitettava Jumalamme näki hyväksi asettaa kaikille uudenlaisen vapauden Herramme Kristuksen avulla samana päivänä, jona tämä näkyväinen paikalleen asettaminen oli alkanut. Näin Hän osoittaa olevansa se sama, joka kerran oli luomakunnan olevaksi tulemisen syy ja joka nyt on sen kruunaaja.

Hyvä Jumalamme kävi läpi tuskien antaakseen tasapainon kaikelle mikä oli vanhastaan kieroutunut. Siksi Hänestä oli sopivaa antaa Herramme Kristuksen pysyä haudassa kuolleiden keskuudessa koko sapatin päivä. Näin Hän saattoi antaa levon tälle näkyvälle, paikalleen asetetulle maailmalle Herran kuoleman kautta sinä samana päivänä, jolloin Jumala lepäsi luomisesta. Hän viimeisteli jumalallisen pelastustaloutensa kuolleista nousemisen kautta, ja näin Hän paljasti koko maailman uudistumisen ja tarjosi koko luomakunnalle vapahduksen katoavaisuudesta.

Jumalamme antoi siis rauhan sataman kaltaisen levon näkyväiselle luomakunnalle olemalla haudassa koko sapatin päivän. Sapatin jälkeisenä yönä, sunnuntain koittaessa, Hän nousi kuolleista ihmeellisellä tavalla. Näin Jumala tarjosi meille kaikille vapahduksen Herramme Kristuksen ylösnousemuksen kautta samana päivänä, jona Hän oli aloittanut luomakunnan perustuksen laskemisen.



Miksi ylösnousemus tapahtui pimeällä?

Luomakunta sai alkunsa pimeydestä, ja valo levitettiin sen ylle vasta myöhemmin. Siksi oli sopivaa, että Jumala, kaikkien Herra, asetti Herramme Kristuksen ylösnousemuksen yöhetkeen. Sillä Kristus on lunastanut kaikki, jotka tulevat maailmaan ikään kuin tietämättömyyden pimeydestä ja tiettömiltä taipaleilta. Hän on siirtänyt heidät asumaan ihmeelliseen valoonsa, jota pimeys ei saa eikä voi saada valtaansa. Hän on pelastanut meidät erehdyksen hirmuvallasta, jossa me vihollisemme mielihalun mukaan olimme.

Aurinko valaisee noustessaan kaikki, jotka makaavat pimeydessä. Se täyttää lohdulla murheen murtamat ja sairauden heikentämät. Mutta samalla se myös paljastaa ja tuo valoon pimeyden kätköissä piileskelevät, jotka ilman valoa jäisivät tutkimatta. Samalla tavalla meidän Herramme Kristus, vanhurskauden aurinko, on ylösnousemuksessaan noussut meidän yllemme ja tuonut ilon koko maanpiirille – tai paremmin sanoen koko luomakunnalle.



Miksi ylösnousemus tapahtui kevätpäiväntasauksen aikaan?

Oli sopivaa, että nämä asiat tuotiin täyttymykseensä ensimmäisenä kuukautena, jolloin kevätpäiväntasaus vallitsee ja jolloin luomakunta sai käskynsä tulla olevaksi. Tämä on juuri se aika, jolloin päivä ja yö ovat saavuttaneet tasapainon, eikä edellinen riistä eikä turmele jälkimmäistä. Samoin sielu ja ruumiskin ovat nyt päässeet kestävään tasapainoon: sielu ei jää heikommaksi kuolevaisuuden painon painamana, likaisiin tekoihin pakotettuna. Eikä ruumiskaan enää vajoa pahan tekemiseen kumpaakin haitanneen epätasapainon tähden. Onhan Paavalikin sanonut: “Kristus on kaikki ja kaikissa.”



Miksi ylösnoussut Herra ilmestyi ensin naisille?

Autuaan Paavalin sanan mukaan “Herrassamme ei ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä.” Silti naisen on ajateltu sitoneen kaikkien isän, Aadamin, synnin tekemiseen ja aiheuttaneen tälle kirkkauden menetyksen. Aadam nimittäin sanoi: “Nainen, jonka annoit minulle, johti minut harhaan.” Lisäksi on kirjoitettu “nainen teki syntiä ja rikkoi käskyn” ja “naisesta on synnin alku ja hänen tähtensä me kaikki kuolemme.” Kristus, vapahduksemme prinssi, näyttäytyi ensimmäiseksi naisille, jotta näiden lauseiden tähden ei syntyisi käsitystä, että nainen on synnin perimmäinen syy ja alkulähde.

Kristuksen ruumiillinen syntymä tapahtui naisen kautta. Koska kuolema tuli kaikkien osaksi kaikkien äidin kautta, totuus vaatii, että täydellinen vapahdus kuolemasta ja katoavaisuudesta tulee koko luomakunnalle hänen tyttärensä, nimittäin autuaan Marian, toisen Eevan kautta.

Autuas Maria myös rakasti Kristusta palavammin kuin pyhä Pietari. Evankelista todistaa, kuinka Maria kuljeksi onnettomana haudan ympärillä saadakseen tietää mitä Herran pyhälle ruumiille oli tapahtunut. Siksi oli oikein, että ihmisymmärryksen ylittävän ihmeen kautta Herra näytti itsensä ensin hänelle. Sille, joka rakastaa paljon, myös annetaan paljon.



Herramme nousi kuin soturi

Herramme nousi kuin soturi,
polki jalkojensa alustan kuin sankari.
Hän kokosi itselleen hedelmää kuin peltotyöläinen,
rukoili Isäänsä kuin perillinen.
Hän katsoi taivaisiin kuin sen Luoja,
avasi aarteet kuin hallitsija.
Hänen henkensä loisti kuin aurinko,
jäsenensä kuin sen säteet.
Hän kuumeni tahtonsa poltossa kuin pätsi,
Hänen ajatuksensa roihusivat kuin soihtu.
Hän vapahtaa kuin Luoja,
Hän vuodattaa rakkauttaan kuin Pelastaja.



Suuri Lauantai oli Vanhan Kirkon merkittävä kastepäivä


Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kaste elettiin Kristuksen ylösnousemusjuhlan pyhänä salaisuutena. Suuri Lauantai oli Vanhan Kirkon merkittävä kastepäivä. Kasteella on Pääsiäisen luonne ja sisältö. Se meidän on välttämätöntä tietää Ortodoksinen kaste on Jumalan Valtakunnan pyhä salaisuus:

Kristus on noussut kuolleista ja antaa ihmisille mahdollisuuden uuteen elämään Hänessä.

Nykyään pyhän kasteen ja Pääsiäisen yhteys on katkennut, harvat edes tietävät tuosta yhteydestä. Kaste merkitään asiakirjoihin, mutta ei ortodoksikristityn mieleen.

Kasteessa saatu uusi elämä julistaa Kirkon jäsenen voimallista matkaa langenneesta maailmasta Jumalan Valtakuntaan. Ortodoksisen kirkon hengellinen elämä selittää ja julistaa kasteen pyhää mysteeriota.

Pääsiäinen on sekä loppu (vanhan elämän) että uusi alku (uusi elämä Kristuksessa). Siinä kiteytyvät ortodoksisen kasteteologian terapeuttiset ainekset. Ortodoksisen teologisen käsityksen mukaan kuolema on ennen muuta hengellinen todellisuus. Hengellinen kuolema tarkoittaa ihmisen eroa elämästä eli Jumalasta, joka on Itsessään elämän antaja ja Elämä

Ensimmäisten vuosisatojen ortodoksikristityt tiesivät, että Pääsiäinen oli heidän oman kasteensa muistamista, osallistumista ylösnousseen ja kuoleman voittaneen Kristuksen elämään. He olivat vakuuttuneita, että kaikki aika oli uudistunut, aivan kuten koko maailma oli uudistunut heidän omassa elämässään. He eivät kutsuneet uskoaan uskonnoksi, vaan ilosanomaksi. He julistivat elämällään Pääsiäisen ilosanomaa ja elivät todeksi Kirkon Uutena Elämänä ja Jumalan Valtakunnan illattoman päivän odotuksena.

Kirkon ensimmäisten vuosisatojen ihmisten kirkollisuus rakentui rukoukseen, ylistykseen, anteeksiantamukseen ja Jumalan pyhyyden esillä pitämiseen.


Suuri Viikko on erityisen katumuksen aikaa


Ortodoksisen Suuren Viikon suurenmoiset jumalanpalvelukset auttavat uskovia astumaan sisälle Jumalan mittaamattoman rakkauden maailmaan. Pyhän Viikon jokaisella päivällä on erityisaiheensa, painotuksensa ja kertomuksensa. Jokainen Suuren Viikon kertomus yhdistyy selkeästi keskeiseen tapahtumaan: Ristin Pääsiäiseen ja Vapahtajan Ylösnousemukseen.

Suuri viikko tekee meidät tietoisiksi ihmisen synnin aiheuttamasta tuhosta ja kapinasta Jumalaa vastaan. Synti vaikuttaa meissä ja ympärillämme monin tavoin. Kun Kirkon Isät opettavat meille katumuksesta, he tarkoittavat askeettista taistelua pahaa vastaan, joka ärsyttää ja kiusaa meitä ja yrittää saastuttaa ajatuksemme ja tahtomme. Mutta me saamme mahdollisuuden kokea Jumalan rakkauden ja pyhyyden uudeksi tekevän voiman.

Suuri Viikko on annettu meille erityiseksi katumuksen ajaksi. Kirkko on pelastuksen arkki. Se ei kutsu meitä uskonnollisiin spektaakkeleihin tai hetkellisiin tunne-elämyksiin. Kirkko kutsuu meitä synnin himojen sairastuttamia taisteluun saatanan hajottavia voimia vastaan. Meitä kutsutaan elämän sisäiseen muuttamiseen. Himot ja jumalattomuus avaavat sielussamme oven toisilleen.

Suuri Viikko paljastaa liturgisissa teksteissään ihmisen syntiinlankeemuksen häpeän: helvetin syöverit, kadotetun paratiisin ja Jumalan poissaolemisen. Siksi meidän tulee murehtia. Me voimme käsitellä katumuksessa Jumalaa vastaan kohdistuvaa kapinaamme ainoastaan äärimmäisessä nöyryydessä ja särkyneessä sydämessä. Muutoin me lyödä tietä todelliseen katumukseen ja elämän muutokseen. Ortodoksisen kirkon askeettista elämää ei ole ilman kärsimyksiä, kipuja ja menetyksiä. Hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastukset.

Kirkko on Jumalan Valtakunnan yhteisö. Se suuntautui kohti iankaikkista elämää. Siksi ortodoksisen liturgisen elämän tehtävänä on muuttaa elämämme valmistautumiseksi. Kirkko opettaa meille elämämme suunnan ja tarkoituksen, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan.

Kirkon koko liturginen elämä tekee uskoville Jumalan Valtakunnan läsnä olevaksi. Kaste, eukaristia ja katumus ovat Jumalan Valtakunnan esimakua. Ne muistuttavat Kirkon jäseniä heidän kutsumuksestaan todistaa elämällään Kristuksen pelastavista teoista.


Kirkon pyhissä kilvoittelijoissa elää Pääsiäinen


Kristuksen ylösnousemuksen päivä on illaton. Kristus palauttaa Itsessään ihmisluonnon kunniaan ja voimaan. Saatana hyökkäsi kaikkia keinoja käyttäen Kristuksen kimppuun tuhotakseen Hänet ja tehdäkseen tyhjäksi Hänen pelastustekonsa. Saatan hyökkäys epäonnistui. Kristus ei kukistunut. Jumala riisui rakkaudellaan saatan valhevoiman aseista.

Pyhä Epifanios Kyproslainen (k. 403) kysyy Suuren Lauantain saarnassaan:

Missä ovat nyt kansanjoukot, vastalauseet, sotilasjoukot, aseet ja keihäät? Missä kuninkaat, papit ja tuomiota harjoittavat tuomarit? Missä soihdut, miekat ja kuriton huuto? He kävivät kulmakiven, Kristuksen, kimppuun, mutta murtuivatkin itse. Tänään on pelastus tullut maan päälle ja iankaikkisuudesta asti maan alla oleville. Ottakaa vastaan suuri valkeus, te, jotka istutte pimeydessä ja kuoleman varjossa.

Meitä kutsutaan Kirkossa toteuttamaan Jumalan siunaamaa lähetystyötä. Meitä kutsutaan osallistumaan Kristuksessa Jumalan voittoon maailmasta. Eukaristinen malja ja leipä muistuttavat meitä kaikkia yhdistävistä läheisistä siteistä. Ne vaativat meitä luopumaan itsekkyydestämme. Kirkon yksinkertainen elämäntapa on haasteellisena esikuvana aikamme ihmisille rajoittaa kulutusta ja osoittaa kristillistä rakkautta lähimmäisille.

Kuolleista ylösnoussut ja iankaikkisesti Isän kunniassa elävä Kristus kuuluu Kirkon elämän ja historian jokaiseen päivään, jokaiseen silmänräpäykseen, koska Hän elää ja on lupauksensa mukaisesti kanssamme nyt ja aina. Ylösnousemuksen ilo on pyhä salaisuus, joka meidän on opittava kokemaan, mutta me voimme kokea sen vain, jos olemme oppineet ensin ristin murhenäytelmän.

Noustaksemme ylös kuolleista meidän on kuoltava synnille. Meidän on kuoltava pyhässä katumuksessa kahlehtivalle itsekkyydelle, peloille ja kaikelle, mikä tekee langenneen maailman ahtaaksi, kylmäksi, köyhäksi ja julmaksi paikaksi. Ilman Ristin kuolemaa ei ole ylösnousemusta, joka on iloa jälleen löydetystä elämästä, iloa Jumalan elämästä, jota kukaan tai mikään ei voi ottaa pois Kirkon uskollisilta jäseniltä.

Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:

Jos Jumala ei olisi aikonut herättää meitä kuolleista, jos Hänen tahtonsa oli, että kaikkien meidän pitäisi hävitä olemassaolosta, niin Hän ei olisi taistellut niin monissa asioissa puolestamme. Hän ei olisi levittänyt taivaita yllemme eikä laskenut maata jalkojemme alle. Hän ei olisi tehnyt koko tätä maailmankaikkeutta, jos se olisi tarkoitettu vain meidän lyhyen elämämme ajaksi. Taivas ja maa ja meret ja joet ovat pysyväisempiä kuin me ihmiset. Ja kuitenkin Jumala halusi aikojen alussa tehdä ihmisen kuolemattomaksi. Mutta voi sinua ihminen, sinä et sitä halunnut!

Kirkon jäsenten katumus heijastaa Kristuksen ylösnousemuksen iloa, johon kätkeytyy ihmiselämän tuskan, kärsimyksen ja särkyneisyyden moninainen kirjo. Kun Kristus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Tuomaalle, Hän ei osoittanut tälle parantuneita ja hoidettuja haavoja, vaan sanoi:

Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko (Joh. 20:27).

Kristus nousi kuolleista haavoineen, ja myös meidän on noustava kuolleista haavoinemme. Kirkon katumus merkitsee ihmiselämässä kuolemaa ja elämää. Katumus merkitsee ihmisen kuolemista synnille Kristuksessa, mutta myös uuden elämän vastaanottamista Häneltä.

Kirkon pyhissä kilvoittelijoissa elää Pääsiäinen: he antavat meille mahdollisuuden kantaa suurta viikkoa läpi kirkkovuoden. Heissä elää ristin ja ylösnousemuksen ykseys. Heissä elää Kristus. He kulkevat vuosisadasta toiseen tietäen, että Kristus on heille ennalta kertonut, että tässä langenneessa maailmassa heillä on oleva surua, mutta Jumalan valtakunta on oleva heidän.

Kristuksen seuraajille on luonteenomaista Kirkon terapeuttinen henki, joka kantaa maailman syntejä eikä sälytä niitä muiden kannettaviksi. Maailma tarvitsee yhä enemmän Kirkon parantavaa henkeä voittaakseen ihmisten elämää hallitsevan ahneuden, hyötyajattelun ja ulkokultaisuuden.

Kirkon pyhät ihmiset kutsuvat meitä, yhä todistavat elämällään Kristuksesta: Kristus, Pääsiäisen Mysteerio elää - elämänlanka ei ole katkennut.

Kristus kuoli ristillä, nousi ylös kuolleista ja elää iankaikkisesti. Kuoleman ja kärsimyksen noidankehä särkyi Herran Pääsiäisenä. Se särkyy joka kerta siellä, missä Kristuksen kuolemaa julistetaan ja Hänen ylösnousemuksensa tunnustetaan kirkkoyhteisön elämän ilosanomaksi.








Back

PayPal