Tarkasti yksityiskohtia myöten kertovassa evankeliumissa selostetaan kuinka Kristus kuusi päivää ennen omaa kuolemaansa ja erityisen tietoisena ihmisistä,

"minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut" (Joh.11:42),

meni kuolleen ystävänsä Lasaruksen luo Betaniaan Jerusalemin ulkopuolelle. Hän oli selvillä Lasaruksen lähestyvästä kuolemasta, mutta tietoisesti viivytteli saapumistaan sanoen opetuslapsilleen, jotka toivat tiedon Hänen ystävänsä kuolemasta:

"Teidän tähtenne olen iloinen, etten ollut siellä: tämä vahvistaa teidän uskoanne." (Joh.11:15)

Kun Jeesus saapui Betaniaan, Lasarus oli ollut kuolleena jo neljä päivää. Tämä tosiasia tuodaan toistuvasti esille evankeliumin kertomuksissa ja juhlan liturgisissa hymneissä. Neljä päivää sitten tapahtuneella hautaamisella korostetaan kuoleman kauheaa todellisuutta. Ihminen luotuna Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi on hengellis-materiaalinen olento, sielun ja ruumiin yhdistymä. Kuolema on tuho, se on ruumiin ja sielun ero. Sielu ilman ruumista on haamu ja ruumis ilman sielua vain mätänevä ruumis.

"Minä murehdin ja valitan, kun ajattelen kuolemaa ja näen haudassa makaavan meihin Jumalan kuvan mukaan luodun kauneuden hahmottomana, vailla kunniaa ja muotoa."

Tämä on pyhän Johannes Damaskolaisen hautausveisusta, jota papit laulavat jokaisessa hautauspalveluksessa. Tämä kuoleman "mysteerio" on väistämätön langenneelle ihmiselle, joka sokaistui omista ylpeyttä täynnä olevista pyrkimyksistään.

Kerronnallisella helppotajuisuudellaan evankeliumi mainitsee, että tullessaan kauhean lopun tapahtumapaikalle

"Jeesus itki" (Joh.1:3).

Sillä hetkellä Lasarus, Jeesuksen ystävä, merkitsi kaikille ihmisille ja Betanialle maailman mystillistä keskusta. Jeesus itki nähdessään Jumalan luoman ihmisen, joka

"ei ole syntynyt ilman Häntä" (Joh.1:3);

ihmisen, joka oli ollut täynnä iloa, elämää ja valoa, nyt kuolleena ja hautaan laitettuna kaupungin ulkopuolella, mädäntyen pimeydessä, epätoivossa ja kuolemassa; riisuttuna elämän täyteydestä, johon hänet oli luotu. Evankeliumi kertoo ihmisten olleen myös epäileviä avaamaan haudan ja he sanoivat:

"Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää." (Joh.11:39)

Kun kivi siirrettiin haudan suulta, Jeesus rukoili Isäänsä ja sitten hän huusi kovalla äänellä:

"Lasarus, tule ulos." (Joh.11:43)

Juhlan ikonissa näytetään tuo erityinen hetki, kun Lasarus näyttäytyy haudan oviaukossa. Hän on yhä käärittynä kuolinliinoihin ja hänen ystäviensä, jotka pitävät kiinni nenistään mätänevän ruumiin löyhkän vuoksi, täytyy vapauttaa hänet noista liinoista. Kaikessa toimissa ja tapahtumissa tähdennetään kuuluvuutta, näkyvyyttä ja käsin kosketeltavuutta. Kristus tuo esiin todellisen maailman sillä näkyvällä tosiasialla, että Hän oman uhrautumisensa ja kuolemansa aattona herättää kuolleista neljä päivää kuolleena olleen miehen. Ihmiset ovat hämmästyneitä. Monet uskovat heti Jeesukseen, suuri ihmisjoukko kokoontui ja väentungos alkoi muodostua hänen ympärilleen, kun uutinen Lasaruksen kuolleista nousemisesta levisi.

Lasaruksen lauantai on poikkeuksellinen päivä: lauantaina aamupalveluksessa ja liturgiassa on ylösnousemuksen palvelukseen kuuluvia osia, jotka normaalisti kuuluvat vain sunnuntaille. Jopa kastehymni lauletaan liturgiassa "Pyhä Jumala" -veisun sijasta:

"Niin monta, kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet." (Gal.3:27)

---------------------------------


Kirkkomme viettää Palmusunnuntain edellä Lasaruksen lauantaita. Tämä päivä on käännekohta Suuressa Paastossa. Itse asiassa Suuri Paasto eli neljänkymmenen päivän paasto on nyt päättynyt. Paastoaminen ei vielä pääty, vaan se jatkuu aina Pääsiäiseen saakka. Lasaruksen lauantai ja sitä seuraava Palmusunnuntai eivät kuitenkaan kuulu myöskään Suureen Viikkoon, sillä se on vielä edessäpäin.

Mikä on siis tämä juhla, jota me vietämme? Näitä päiviä voisi luonnehtia ikään kuin ylösnousemuksen esijuhlaksi; Kristus herättää ensin Lasaruksen kuolleista ja tämän jälkeen Palmusunnuntaina saapuu Jerusalemiin väkijoukon tervehtiessä Häntä Messiaana ja kuninkaana.

Päivän Evankeliumi kertoo meille hyvin yksityiskohtaisesti siitä, kuinka Kristus saa Betaniasta viestin Lasaruksen kuolemasta ja lähtee sitten opetuslapsineen sinne. Itse asiassa Kristus jo ennen matkalle lähtöään ilmaisee opetuslapsilleen, mikä on tämän kaiken merkitys. Hänhän sanoi: "Lasarus on kuollut. Teidän tähtenne olen iloinen, etten ollut siellä: tämä vahvistaa teidän uskoanne." Ja Lasaruksen haudalla Kristus rukouksessaan sanoi seuraavasti: "Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut." (Joh. 11:42)

Lasaruksen kuolleista herättäminen tapahtui siis sekä opetuslasten että kaikkien siellä olleiden ihmisten tähden. Tämä kaikki tapahtui myös meidän tähtemme. Kuolleista ylösnouseminen on asia, joka ylittää kaiken ihmisjärjen käsityksen. Kuinka moni voi yhtäkkiä uskoa, että joku voi nousta kuolleista?

Lasaruksen kuolleista ylösherättäminen toimi ikään kuin johdantona itse Kristuksen ylösnousemukselle. Se toimi vakuutena siitä, että Kristus on Jumala, koska Hänellä oli valta muuttaa luonnon järjestystä. Tästä kertoo myös päivän kirkkoveisu seuraavasti: "Vahvistaaksesi uskoa yleiseen ylösnousemukseen sinä, oi Kristus Jumala, kärsimyksiesi edellä herätit kuolleista Lasaruksen. Sen tähden mekin lapsukaisten tavoin kantaen voiton merkkejä huudamme sinulle, kuoleman voittajalle: Hoosianna korkeuksissa, siunattu olet sinä, joka tulet Herran nimeen." (Palmusunnuntain tropari)

Mutta jos tätä evankeliumilukua olisi jatkettu hieman eteenpäin, niin huomaisimme, että edes tämä teko ei vakuuttanut kaikkia; päinvastoin “muutamat heistä menivät fariseusten puheille ja kertoivat, mitä Jeesus oli tehnyt.” (Joh. 11:46) Eli kaikkien Kristuksen ihmetöiden ja kuolleista ylösherättämisen jälkeenkin oli niitä, joiden sydän oli paatumusta täynnä. Mikään asia ei kertakaikkiaan voinut vakuuttaa heitä.

Jos muistelemme Vanhan Testamentin aikaa ja Moosesta, jonka kautta Jumala lähetti kymmenen vitsausta Egyptin maahan, siellä farao vasta viimeisen vitsauksen jälkeen päästi Israelin pois Egyptistä, mutta kuitenkin pian sen jälkeen hän tuli katumapäälle ja lähti heidän peräänsä, hukkuen lopulta sotajoukkoineen Punaiseen mereen. Eli ei edes kymmenen ihmettä voinut muuttaa faraon mieltä.

Valitettavaa on se, että farao ei jäänyt paatumuksessaan ainoaksi, jota eivät Jumalan ihmeteot vakuuttaneet. On edelleenkin ihmisiä, jotka ummistavat silmänsä kaikelta tältä; he ovat ikään kuin valintansa tehneet, eivätkä he kykene siltä tieltä enää palaamaan.

Eikä tätä tarvitse ihmetellä, sillä onhan maailmassa eläminen itsekkäästi ajateltuna helpompaa ilman uskonnollisia ihanteita. Dostojevski on sanonut, että "ilman Jumalaa kaikki on sallittua". Mutta miksi rakentaisimme elämämme itsekkäästi maallisten ihanteiden varaan? Unohdammeko sen tosiasian, että me emme elä ikuisesti täällä. On hyvin epätodennäköistä, että saisimme Lasaruksen tavoin vielä "jatkoaikaa" elämällemme.

Jos meillä onkin maallisessa mielessä nyt kaikkea itsellämme, niin saattaa hyvinkin olla, että iankaikkisuudessa meillä ei ole yhtikäs mitään. Maalliset asiat eivät itsessään ole pahasta, mutta puhtaasti itsekkäästi käytettyinä ne muuttuvat pahoiksi. Siksi elämässä olevat asiat tulee asettaa tärkeysjärjestykseen.

Kristus tuli meidän keskellemme nostaakseen ihmiskunnan ylös siitä alennustilasta mihin Aadam oli langennut. Älkäämme enää tietoisesti loitontuko Kristuksesta, Jumalasta, joka on ojentanut meille kätensä. Ottakaamme ilolla ja riemulla vastaan tuleva ylösnousemuksen ilosanoma, josta Lasaruksen kuolleista ylösherättäminen antaa jo viitteitä.

Tämän päivän tarkoituksena on avata meidän mielemme niin, että ymmärtäisimme ylösnousemuksen suuren salaisuuden uudella tavalla. Ja Kristuksen omien sanojen mukaisesti, tämän oli tapahduttava: "--jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut."

isä Andrei Verikov




Back

PayPal